Kaupan trendi #1 vuoteen 2018 ja pari muuta tärppiä

Vuosi on lopuillaan ja viimeistään nyt on hyvä siirtää katseet kohti tulevaa vuotta 2018, erilaisia trendilistauksia alkaakin putkahdella esiin. Kaupan trendeissä 2018 ei näytä olevan mitään uutta ja radikaalia, joten keskityn  olennaisimpaan, siihen joka pitäisi olla päällimmäisenä vuodesta toiseen, eli asiakas ja hänen palveleminen.

Trendi #1: Asiakkaan palvelu

Kaupan trendi numero yksi on asiakkaan palvelu, kun asiakas palvellaan mahdollisimman hyvin, kauppa käy ja rahaa tulee.

Koko kaupan olemassaolon pointti on myydä tuotteita kuluttajalle: palvella asiakasta, helpottaa hänen elämäänsä, ratkaista hänen ongelmiaan. Kuitenkin tuntuu, että moni kauppias jossain vaiheessa unohtaa asiakkaan ja keskittyy vain oman elantonsa kasaan riipimiseen. Tällöin fokus on väärässä suunnassa ja homma prakaa sillä valikoimaa, myymälää jne. ei välttämättä mietitäkään nimenomaan asiakasta varten. Kun tietää miksi, mitä, kenelle ja miten myy sekä kuinka paljon pitää kassaan kilahtaa rahaa, että saa palkan ja kulut maksettua, fokus on oikeassa paikassa. Se vaatii suunnitelmallisuutta ja tavoitteita!

Vinkki: Määrittele mahdollisimman tarkasti, kuka on asiakkaasi, apua saat esimerkiksi tästä ilmaisesta Sitran oppaasta: Kasvunvara -Työkaluja parempaan palveluun. Kun tietää asiakkaansa, sisäänostojen suunnittelu helpottuu ja virheostojen määrä vähenee. Mitä tarkemmin kohderyhmä rajataan, sitä helpompi heidät on tavoittaa ja sitä paremmin heitä pystyy palvelemaan. Se kuka parhaiten palvelee, voittaa! (Muistutukseksi, asiakkaan palvelu ei ole pelkästään myymistä, se on kokonaisuus myymälän visuaalisesta ilmeestä, valikoimasta, henkilökunnasta sinne tuotteen ostamiseen.)

Suosittelen siis keskittymään vuonna 2018 ensisijaisesti asiakkaaseen ja rakentamaan kaiken muun sen ympärille. Tässä pari muuta tärppiä ensi vuodelle ideoinnin lähteeksi.

Trendi #2: Kokemukset

Kokemuksista kirjoitetaan melkein jokaisessa kauppaan liittyvässä artikkelissa, jonka olen lukenut. Halvimmillaan kokemuksia voidaan toteuttaa loistavalla asiakaspalvelulla. Kokemuksia voidaan luoda myös erikoistumalla (joka sekin on yksi trendeistä, sillä erikoistumalla voidaan erottua ks. Paytrail Verkkokaupan trendit 2018). Laittamalla persoona peliin pienikin vähittäiskauppias voi erottua, sillä kasvottomat korporaatiot eivät useinkaan saa tunnesidettä aikaan.

Kokemuksia voidaan luoda, etenkin kivijalassa, myös panostamalla myymälän ilmeeseen ja visuaalisen markkinoinnin trendeissä ollaankin siirtymässä tarinankerrontaan ja teatraalisuuteen (tsekkaa tämä artikkeli Retail Environments nettijulkaisusta). Visuaalinen markkinointi tulisikin nähdä osana myymälän näytelmää!

Telling a brand’s story in the window is a type of performance, according to Ignaz Gorischek, VP at CallisonRTKL. He believes retailers must create theater by thinking of visual merchandising as a play. ”A play is a moving performance, and that’s where we have to move now into VM,” he explains. ”That’s the shift that’s happening. We’ve gone from what I would call a static presentation, and now we’re moving to this dynamic presentation mode.” (Shop! retail environments, November/December 2017.)

Vinkki: Mieti koko ensi vuoden markkinoinnille omat teemat, esim 12 eri teemaa tai vaikka neljännesvuoden teemat. Ryhdy sitten näiden teemojen ympärille rakentamaan asiakasta palvelevaa markkinointia. Kannattaa muistaa, että markkinointi ei ole yhtä kuin mainonta! Mainostaminen alkaa olla so last season, joten kannattaa miettiä, miten voi asiakastaan palvella myös markkinoinnin avulla.

Trendi #3: Personointi

Sekä verkkokaupoissa että kivijalassa puhutaan räätälöidystä asiakaskokemuksesta. Verkkokaupoissa pyritään siihen, että asiakas tunnistetaan ja hänelle tarjotaan räätälöityä sisältöä. Kivijalassa mennään pidemmälle, edellä mainittuihin kokemuksiin, joissa asiakas pääsee mukaan tuotteen suunnitteluun.

WeAr (issue 4/2017) lehdessä oli mielenkiintoinen Atsuko K. Tanimuran artikkeli japanilaisista myymälöistä (New Generation stores get customers to customize their own merchandise) personointiin liittyen.

Tanimura kirjoitti huomautti, kuinka ’personointi’ on ollut jo pidempään muotisana, etenkin vaatebisneksessä. Tähän asti personointi on kuitenkin ollut lähinnä sitä, että asiakas valitsee keskeneräisen tuotteen, johon tehdään heidän haluamansa viimeistely.  Nyt ollaan kuitenkin siirtymässä kohti todellista personointia muutamissa Japanilaisissa myymälöissä. Esimerkiksi Style &Play Great Yard  tarjosi asiakkailleen keväällä 2017 työpajoja, joissa he pääsivät painattamaan Walnut -nimisen taiteilijan kuvia kangaskasseihin. Työpajat olivat menestys, jonne halukkaita oli päivittäin jonoksi asti.

”- customers began waiting in line every day to attend a workshop wherethey could handprint a selection of visuals (created by the artist Walnut) on thestore’s tote bags.” (WeAr, issue 4/2017).

Kuvan lähde: Walnut Twitter.

Työpajoissa yhdistyy yksi kasvavista trendeistä, yhteisöllisyys ja kokemusten jakaminen.

”According to a representative from Corporate Planning at Hima-raya Co., Ltd., the company that manages the shop: “Many customers attended this workshop and happily carried home the tote bags they printed themselves.The idea was to enable this sharing experience via self-printing.” (WeAr, issue 4/2017).

Toinen Tanimuran mainitsema esimerkki on Galleria Muveil, jossa asiakkaille järjestetään kirjailuworkshopeja. Näissä työpajoissa asiakkaat pääsevät suunnittelemaan ammattilaisten opastamina kirjailuja. Muveil järjestää pop-up kirjailutyöpajoja myös muissa myymälöissä.

Kuvan lähde: Galleria Muveil Instagram

Galleria Muveilin sivustolla työpajoja kuvaillaan seuraavasti:

”At the ATELIER COLLAGE housed in the GALLERY MUVEIL you can express your own personality through the medium of collage as we help you channel your own emotions and individuality into customized MUVEIL creations. Embroidery experts such as Ayumi Taguchi and other professionals offer authentic embroidery workshops,  and MUVEIL’s atelier staff are also on hand to guide you. A full range of special materials and accessories allows customers to unleash their creative potential supported by genuine expertise.”

Myös luksusmerkit, kuten Hermès, ovat heränneet personointitrendiin heidän Hermesmatic pop-upien kautta, jossa tarjotaan carré  faneille mahdollisuus uudistaa heidän huivinsa värjäämällä. Samalla juhlistetaan tämän ikonisen Hermés silkkihuivin 80-vuotista taivalta. Hermesmatic Pop-Upeja järjestettiin Japanin lisäksi myös muualla maailmassa.

Tanimura muistuttaa artikkelissa, että työpajat tarjoavat asiakkaille mahdollisuuden oppia uusia taitoja ja saavutuksen tunteita, ne tarjoavat samalla lämmintä yhteishenkeä ja loppujen lopuksi, sidettä myymälään. Tapahtumat myös alleviivaavat kivijalassa shoppailun iloa, eivätkä tällaiset tapahtumat vaadi valtavia investointeja.

Vinkki: Järjestä omassa myymälässäsi työpaja, jossa asiakkaat pääsevät osallistumaan, oppimaan ja jakamaan. Vielä parempi, jos voit yhdistää voimasi toisen yrittäjän tai taiteilijan kanssa.

Jos et mitään muuta halua trendeistä ottaa omaan toimintaasi, keskity edes tärkeimpään eli asiakkaan palveluun. Sen avulla saat kaiken muun loksahtamaan paikoilleen, sillä mitä paremmin sen teet sitä paremmin erotut muista.

Ps. Käy tästä tsekkaamassa mitkä seikat ovat vaikuttaneet trendiennustajien mieliin heidän pohtiessa tulevaa vuotta 2018.

Artikkelin kuva Jay Mantri

-Anna Juusela

Oliko teksti mielenkiintoinen? Pistä jakoon!
Buffer this pageShare on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInPin on PinterestShare on Google+

Interview: Jon Harari CEO & Co-Founder of WindowsWear

©WindowsWear

Windows Wear is something all visual merchandisers and retail professionals should know. What is Windows Wear and who is Jon Harari behind it? Read my earlier post about WindowsWear in Finnish in here. 

1. Tell us a little bit about your background, who is Jon Harari?

I am CEO & Co-Founder of WindowsWear.com, the world’s fashion
windows & displays online in real-time.  I co-founded
WindowsWear.com with Mike Niemtzow (Chairman and President) and Raul Tovar (Creative Director), and the company has an amazing team headquartered in NYC with a client base of global retailers and brands including Ralph Lauren, Harrods, DVF, Tory Burch, Marc Jacobs, Michael Kors, Ann Taylor, Nordstrom, and more.

©WindowsWear

WindowsWear’s extensive, one-of-a-kind visual database dates back to 1931, and includes 700 different brands of the world’s fashion
capitals including New York City, Paris, Milan, London, Barcelona, Los
Angeles, Tokyo, Hong Kong, Berlin, Mexico City, and more.  The site serves as the world’s largest fashion window and in-store display database, and includes the largest community of visual creatives in the world.  WindowsWear also has the retail industry’s leading store real-time communications App.

To honor the most innovative concepts from all around the world, WindowsWear annually hosts an annual global awards party to celebrate the world’s best visual creative teams, founded the WindowsWear Museum at Berkeley College to celebrate, educate and preserve the world’s best visual displays, and creates unique experiences like Fashion Window Walking Tours of New York City.

I also serve as an Adjunct Professor of Marketing at Baruch College
and serves as a board member of Berkeley College’s Fashion Advisory Board, and several charitable non-profit organizations in New York City.  Prior to co-founding WindowsWear, he established U.S. market opportunities for top internationally-based designers through retail stores, wholesale, events, PR, and online. Prior to working in fashion, I was an investment analyst at Aurelius Capital Management, one of the world’s top activist distressed investment hedge funds, and an investment banker at Lehman Brothers.  I graduated from the Business Honors Program at Indiana University, magna cum laude, and originally I am from North Potomac, MD and lives in New York City.

2. How did you end up founding a WindowsWear?

WindowsWear is headquartered in New York City, and was co-founded by Jon Harari, Mike Niemtzow, and Raul Tovar.

©WindowsWear

Mike had the idea of digitizing windows displays and creating a community around the content, and his background is in digital content and media, and approached me with the idea, as I co-Founded a women’s clothing store in NYC.  We both worked together at Lehman Brothers and were good friends.  After working in finance for 6 years, I co-founded a women’s clothing store carrying exclusive, fashion-forward Indian-based designers, and I knew firsthand the challenges retailers face in today’s shifting digital environment.  We were excited about building a global database and community that has never been created before, with lots of room for exciting growth.  We knew in order to actually create a world renown company that would be working with the world’s leading brands, we needed the right creative lead.  Soon after, we approved Raul Tovar, who I worked with at my clothing store to be Creative Director.  Raul is a world-renowned fashion photographer, and works with Vogue, ELLE, Harper’s Bazaar, as well as many other
publications and celebrities.

3. How WindowsWear has grown?

We’ve grown from an initial concept to a global team of over 20 people in just 5 years.  Our growth is due to the vision of celebrating the global visual creatives that work in the industry. Visual merchandising is a billion $ industry employing tens of thousands of
people worldwide.  We are the only company elevating and celebrating the work of all the visual creatives globally in today’s digital age, as well as having a global community of these creators where they can share ideas and work with each other.

New and exciting things we have going on — As future technologies develop, we are always staying on the pulse, and WindowsWear continues to serves as an endless source for research, inspiration, competitive analysis, and trends for retailers, designers, brands, and creative professionals worldwide.

©WindowsWear

4. How do you see the future of retail?

Fashion is an expression of one’s identify, and technology is the
biggest change to impact our individual identities and the ways we
express them.  Fashion, art, culture, and community are all merging
with technology.  It’s the reason why traditional technology companies like Apple, Microsoft, Google, and Amazon have all launched stores in traditional fashion districts around the world.  It’s also the reason why we post editorial and lifestyle images on our social media feeds just like a fashion brand would, and we also add image filters to enhance our visual representations of ourselves.  The ways we are personally expressing ourselves in today’s digital era is similar to how fashion brands have always expressed themselves.

5. How about the future of the visual merchandising?

In the near future, the proliferation of augmented and virtually
reality will not only change the way we interact with the physical
world, but also the fashion we wear.  Soon, our clothing will be able
to digitally engage and communicate just like comments made on a
friend’s social media post.  Right now, most of our digital engagement
is limited through our mobile devices, but augmented reality will
quickly broaden to engulf the entire physical world.  Virtual reality
is not just about creating artificial worlds, as soon our actual
physical world will be digitized and create new opportunities for us
to digitally engage with it.  In the virtual reality world, we will
shop for fashion and will also pay for having better looking and more
personalized avatars of ourselves in that world, just like we pay more
for having a better appearance in the physical world.

3D printing will also change how our clothing is made.  There’s a big
push in the industry for sustainability, as the world’s fashion
industry is one of the world’s biggest polluters.  As we digitize our
bodies and data analyzes our body size and our skin completion, then
personalized, customized clothing will be printed for us.  Fine,
personalized tailoring used to be a thing of the past, but it will
become part of the mass manufacturing process of the future.

©WindowsWear

6. Tell me about WindowsWear walking tours?

The WindowsWear Fashion Window Walking Tour
is a 2 hour leisurely stroll (approximately 25 city blocks) which offers insight and analysis into how the most creative retailers design their windows while exploring the world’s most iconic brands along Fifth Avenue.  Join us for a walking tour of the world’s premier fashion district in NYC, we offer a promo code ”JewishVoice” as a 20% discount for you readers for tours! Experience the world’s most famous fashion brands, learn how the most creative retailers design their windows, and explore the latest on display. Gain unique fashion and design insights from some of the world’s most iconic brands. Our tour has a 5-Star rating on TripAdvisorand has been featured in The New York Times, Time Out New York, USA Today, and more.

7. WindowsWear has build up a museum on Berkeley College. Where did the idea came from?

The WindowsWear Museum at Berkeley College
brings renewed attention to the most creative elements of fashion, recognizes the professionals who create them, and works with brands to leverage this content in the digital era.  New York City is the world’s fashion capital and is where brands come to life in the most exciting retail environments. Designers invest thousands of hours creating and producing one-of-a-kind, artistic, and compelling visual displays every year.  Season after season, these important displays of fashion and art attract millions of tourists, celebrities, fashion-elite, and influencers from around the world.  We partnered with Berkeley College because they have envisioned establishing a world-class destination for displaying the visual artistry of the fashion industry.

©WindowsWear

And finally Your greetings and tips to Finnish Visual Merchadisers!

Please reach-out and contact me jon.harari@windowswear.com.  Would love to hear what everyone is doing in Finland!

You find Windowswear on:

Instagram

Facebook

Twitter

Thank you Jon!

All photos are ©WindowsWear

Oliko teksti mielenkiintoinen? Pistä jakoon!
Buffer this pageShare on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInPin on PinterestShare on Google+

Pikaopas visuaaliseen myymälämarkkinointiin: näyteikkuna

Näyteikkunalla on merkittävä rooli kivijalkamyymälässä. Se on myymälän markkinapaikka 24 tuntia vuorokaudessa. Sen pitäisi herättää ohikulkijoiden mielenkiinto, luoda positiivista mielikuvaa brändistä ja houkutella asiakkaita sisään myymälään. Ja tietysti näyteikkunan tulee olla myös kaupallinen! Hyvin hyödynnetty liiketilan näyteikkuna elävöittää kaupunkikuvaa.

Anna Juusela

Oliko teksti mielenkiintoinen? Pistä jakoon!
Buffer this pageShare on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInPin on PinterestShare on Google+

Ei auta markkinointi mikäli myymälän kassa vuotaa kuin seula

Olen törmännyt jännään ilmiöön sosiaalisen median keskusteluja seuratessa. Markkinoinnin osaajia tuntuu löytyvän joka lähtöön ja markkinoinnin tärkeydestä puhutaan joka tuutissa. Markkinointiin onkin alettu kiinnittää kiitettävästi huomiota. Kuitenkin kovin monelta yrittäjältä tuntuu puuttuvan perusasioiden hallinnointi, eli myymälän liiketoiminnan kannattavuus.

Kuten taloa rakennettaessa, tärkeintä on tehdä kunnon perustukset, liiketoiminnassa on ennen kaikkea huolehdittava tuottavuudesta. Mitä hyötyä on näkyvyydestä, jos liiketoiminta ei ole kannattavalla pohjalla? Ei auta markkinointi mikäli myymälän kassa vuotaa kuin seula.

1. Tunne asiakkaasi!
Oman kohderyhmän tunteminen ja tietäminen on liiketoiminnan lähtökohta myös vähittäiskaupassa. Kun tunnetaan tavoitellut asiakkaat, helpottuu valikoiman ja palveluiden tarjooman suunnittelu.

2. Seuraa trendejä!
Kohderyhmän tuntemisen jälkeen on tärkeää seurata oman alan trendejä sekä megatrendejä, ne kertovat mihin suuntaan kuluttajat sekä toimiala ovat menossa. Seuraaminen helpottaa sisäänostojen suunnittelua.

3. Suunnittele ja budjetoi sisäänostot!
Kun tunnetaan oma asiakaskunta ja tiedetään mihin suuntaan kuluttajakäyttäytymisen muutokset, trendit, ovat menossa on helpompaa suunnitella mitä tuotteita täytyy myymälään ostaa. Budjetti auttaa hahmottamaan millaisilla summilla omaan myymälään tuotteita voi ostaa suhteessa myynteihin. Näin toiminta on kannattavaa eikä tehdä yliostoja ja varasto kiertää.

4. Seuraa varastosi kiertoa!
Sisäänostetut tuotteet tulisi nähdä kulueränä niin kauan kuin ne ovat myymättä. Seuraa vähintään viikottain parhaiten myyviä tuotteita sekä huonoiten myyviä tuotteita. Reagoi huonosti liikkuviin tuotteisiin ajoissa, ettei varasto pääse paisumaan kumulatiivisesti.

Kiinnitä ensisijaisesti huomiosi liiketoimintasi tuottavuuteen, kun perusta on kunnossa, markkinointi ja asiakkaiden löytäminen on huomattavasti helpompaa.

Oliko teksti mielenkiintoinen? Pistä jakoon!
Buffer this pageShare on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInPin on PinterestShare on Google+

Hyvinvoinnin trendi vaikuttaa myös vähittäiskaupassa

Kokemustalous (experience economy) ja hyvinvointibuumi (wellness&fitness)  eivät ole pelkkää sanahelinää, vaan niihin kannattaa jokaisen vähittäiskaupan parissa toimivan kiinnittää huomiota. Kokemukset tavaran omistamisen sijaan, hyvinvointi  ja onnellisuus ovat etenkin milleniaaleille ja heitä nuoremmille kuluttajille ensijaisen tärkeitä. Nämä seikat tulevat vastaan yhä uudestaan eri trendiennusteissa.

The experience economy, pioneered by the millennial generation and promising improvement through meaningful experiences, is gaining traction. (Emily Smith View2, issue23)

Deborah Weinswig kirjoittaa Forbesin artikkelissa ’Wellness Is The New Luxury: Is Healthy And Happy The Future Of Retail?’ kuinka Jack Ma puhui Alibaban konferensissa milleniaalien mieltymyksestä hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Tuotteiden omistamisen sijaan halutaan näyttää hyvältä ja voida hyvin. Milleniaalit haluavat hyvinvointia edistäviä aktiviteetteja sekä jakaa näitä kokemuksia ystäviensä kanssa.

Last week, I heard Jack Ma, Chairman and Founder of Alibaba, speak at Alibaba’s Gateway ’17 summit in Detroit, and I think he properly summed up this growing trend: today’s customers want to be healthy and happy, no matter who they are. Owning the most expensive or the latest goods has taken a back seat to looking good and feeling good, and consumers are showing an increasing preference for participating in activities and indulging in experiences that promote their well-being—and sharing those experiences with their friends.

Vähittäiskauppiaalle tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaille on tarjottava tuotteiden sijaan kokemuksia ja palveluita. Weinswig jatkaa artikkelissaan kuinka milleniaalit haluavat mieluummin kokemuksellisen, alati muuttuvan myymäläymäpäristön, joka ei ole pelkästään ostopaikka.

In terms of shopping, millennials tend to prefer an experiential retail environment that goes beyond the transactional. Anjee Solanki of Colliers International, a leading global commercial real estate company, says that “any successful brick-and-mortar retail business knows that it’s important to give customers a memorable experience in an immersive, dynamic environment by changing the physical spaces constantly to give customers something fresh and new.”

Tähän hyvinvoinnin ja kokemustalouden megatrendiin ovat heränneet mm. Tavaratalo Saks New Yorkissa, jonne on avattu The Wellery, jossa asiakkaille tarjotaan yli 4800 neliömetrin tiloissa hyvinvointiin liittyviä kokemuksia, palveluita ja tuotteita. Sekä Selfridges Lontoossa Everybody kampanjallaan sekä lukuisat hyvinvointistudiot ja palveluiden sekä tuotteiden tarjoajat.

Trenditoimisto WGSN artikkelissa ’Health, Fitness and Wellness: Heritage Retailers want you to work out in store’ muistutetaan, että etenkin muodin ja kauneuden alan vähittäiskauppialle hyvinvoinnin trendi on tärkeä.

Health, wellness and fitness have become the new frontier for retailers that previously focused on fashion and beauty. – “It makes sense for retailers to be focused on health, fitness and wellness,” says Jackie Chiquoine, WGSN associate editor of retail intelligence, and author of our 2016 Report Selling Health: Wellness Retail Strategies

Vaatebisneksessä tämä tarkoittaa fitnessmuotibuumin jalkautumista arkikäyttöön jopa työpaikoilla athleisuresta tulee workleisure, sekä uusia innovaatioita materiaaleissa.

Pinterest taulusta Wellness Is The New Luxury löytyy esimerkkejä trendiennusteissa esiin tulleista brändeistä ja palveluiden tarjoajista, jotka ovat jo mukana wellness buumissa. Taulusta löytyy myös Forbesin ja WGSN artikkelit.

Kiinnostaako trendikoosteet? Ota yhteyttä!

Oliko teksti mielenkiintoinen? Pistä jakoon!
Buffer this pageShare on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInPin on PinterestShare on Google+

Vieraskynästä by Timo Nisula: Ajatuksia yrittäjyydestä

 

Yrittäjä on omituinen eläin, juuri kun se on päässyt pois epämukavuusalueelta, tunkee se taas päänsä sinne takaisin.

Yrittäjäksi monesti ryhdytään, kun löydetään joku epäkohta/bisnesmalli, jota nykyisessä työpaikassa ei pystytä korjaamaan/tekemään ja lähdetään toteuttamaan omaa visiota siitä miten asiat pitäisi hoitaa.

Yrittäjyyden lainalaisuudet pitää tunnistaa, mutta ei pidä tukehduttaa itseään liiketoimintasuunnitelmilla, useimmat yritykset eivät olisi kuitenkaan toimineet paperilla.

Riippumatta alasta menestykseen ei ole oikotietä; Asenne, intohimo ja rakkaus tekemiseen…. ja helvetin paljon duunia ja vielä enemmän duunia.

Yritystä ei pidä perustaa rahan tai exitin takia, ne seuraavat intohimoista tekemistä.

Tavoitteet pitää asettaa niin, että hyvä ei ole tavoite, vaan lähtökohta, josta lähdetään ylöspäin. Maailman paras ja suurin ovat hyviä tavoitteita, suurin ei välttämättä, mutta ainakin paras on oltava kirkkaana tatuoituna perseeseen.

Hyvä lähtökohta on kirjoittaa paperille mitä haluaa elämältä ja tulevaisuudelta, silloin on jo paljon lähempänä unelmia ja tavoitteita, kuin puhumalla.

Muista, että arvostelet itse itseäsi sen perusteella mitä tiedät osaavasi ja muut arvostelevat sinua sen perusteella mitä olet saanut aikaiseksi.

Muista myös että se on rikas joka on terve ja se jolla on rahaa on varakas!

Kohti ääretöntä ja sen yli” -Buzz Lightyear

Kiitos Timo!

Ps. Tästä pääset maailman makeimpaan verkkokauppaan!

Kuva: Antti Karppinen

Oliko teksti mielenkiintoinen? Pistä jakoon!
Buffer this pageShare on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInPin on PinterestShare on Google+

Miksi olen yrittäjä?

Miksi olen yrittäjä?

On yllättävän haastavaa paljastaa unelmansa. Se on kuin riisuutuisi alastomaksi väkijoukon edessä. Kertoa nyt tuolla tavalla haaveilunsa. Mitä muutkin siihen sanoo? Pelko. Se on päällimmäisenä. Entä jos kaikki vaan ilkkuu?

Kuitenkin, yrittäjänä on esillä. Yrittäjänä on pakko uskaltautua mukavuusalueensa ulkopuolelle. On pakko uskaltaa sanoa ääneen mitä tavoittelee. Miten muuten voit saavuttaa unelmasi kuin kertomalla ne ääneen? Entä jos joku uskookin sinuun? Entä jos joku haluaakin auttaa sinua saavuttamaan unelmasi?

Sitä mahdollisuutta ei kannata jättää käyttämättä.

Minulla on unelma, ja unelmassani on elinvoimaiset kaupunkien keskustat, jotka ovat viihtyisiä ja kauniita. Haaveilen kaupungeista, joissa on hyvin valaistut näyteikkunat, jotka houkuttelevat tutkimaan ja jotka kutsuvat sisään myymälään. Unelmoin myymälöistä, jotka tarjoavat elämyksiä.

Minä unelmoin työllistämisestä, haaveissani voin myötävaikuttaa visualistien työllistymiseen, jotta he voivat rakentaa näitä elämyksellisiä myymälöitä ja elävöittää kaupunkien ja kylien keskustoja.

Minulla on unelma, jossa autan vähittäiskaupan parissa toimivia yrittäjiä menestymään ja uskomaan itseensä, kuorimaan ulos heidän todellisen potentiaalinsa. Unelmoin siitä, että voin olla myötävaikuttamassa Suomen menestykseen ja siihen, että tulevaisuudessakin meillä on varaa pitää huolta niistä, jotka huolenpitoa tarvitsevat.

Minulla on unelma siitä, että saan haastaa ja ravistella vanhoja ajatusmalleja ja olla mukana korvaamassa niitä uusilla ajatuksilla.

Olen yrittäjä, jotta voin kulkea kohti unelmiani ja auttaa muita kulkemaan kohti omia unelmiaan.

Unelmat on tehty toteutettaviksi, näin sanotaan. Onneksi minulla on koko elämä aikaa tehdä unelmistani totta. Ja oikeasti, mitä väliä sillä on mitä muut ajattelee?

Mitkä ovat sinun unelmiasi ja miten aiot tehdä niistä totta?

Kuka on Anna Juusela?

-Anna Juusela

Oliko teksti mielenkiintoinen? Pistä jakoon!
Buffer this pageShare on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInPin on PinterestShare on Google+

Mikä ihmeen monikanavaisuus?

VERKKOKAUPAN JA KIVIJALAN TULISI PALVELLA ASIAKASTA SAUMATTOMASTI, LISÄTÄ ASIAKASKOKEMUSTA SEKÄ TUOTTAA ELÄMYKSIÄ.-3

Mikä ihmeen monikanavaisuus?

Monikanavaisuudesta (Omnichannel) on puhuttu jo pitkään, sen verran pitkään, että sen luulisi jo olevan itsestäänselvyys kaikille.

Kuitenkin törmään toistuvasti yllättävään seikkaan, joka liittyy vahvasti vähittäiskaupan monikanavaisuuteen, nimittäin visuaalinen markkinointi on terminä täysin vieras monelle. Visuaalinen markkinointi = myymälän kaupallinen esillepano = myymälämarkkinointi, kuuluu monikanavaisuuden yhtälöön vahvasti.

Miksi?

Asiakas bongaa tuotteen sosiaalisesta mediasta, tutustuu brändiin, vierailee liikkeen nettisivuilla, seuraa Instagramia, Pinterestiä, Facebookia… Hän haluaa ostaa tuotteen, vierailee verkkokaupassa ja päättää noutaa tuotteen myymälästä. Kaikki on sujunut todella hyvin virtuaalisessa maailmassa, sillä sinne on ladattu kaikki panokset. Mutta, jos tämä monikanavainen markkinointi ei ulotu myymälään saakka, asiakkaan kokemus brändistä tai yrityksestä ei ole yhtenäinen, pahimmassa tapauksessa virtuaalisesti luotu mielikuva ei jatku myymälään asti. Esimerkkinä, asiakas tulee kysymään tuotteesta myymälästä, henkilökunnalla ei ole hajuakaan mistä puhutaan, tuote on kyllä kovasti kampanjoinnissa virtuaalisesti mutta siitä kampanjasta ei ole jälkeäkään näkyvissä myymälässä tai näyteikkunassa.

Asiakaspalvelu on paras ja tärkein markkinoinnin apuvälinen. Mitä paremmin asiakasta palvellaan, sitä parempi fiilis hänelle yrityksestä jää. Ja fiilis on se, jolla loppujen lopuksi on väliä. Mikäli asiakas saa hyvän fiiliksen virtuaalisesti mutta ei myymälästä, illuusio rikkoutuu ja asiakas pettyy. Sama pätee toisinpäin.

Kysymys siis kuuluu, miten palvella asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla? Miten helpottaa asiakkaan ostamista ja miten luoda asiakkaalle hyvä fiilis? Visuaalisen markkinoinnin avulla juuri luodaan näitä fiiliksiä, palvellaan asiakasta ja helpotetaan ostamista.

Verkkokaupan, sosiaalisen median ja kivijalan tulisi palvella asiakasta saumattomasti, lisätä asiakaskokemusta sekä tuottaa elämyksiä.

Asiakkaalle pitäisi olla yhdentekevää asioiko hän virtuaalisesti vai livenä, hänelle tulisi olla täysin selkeää mitä yritys viestii, mitä se haluaa hänelle tarjota ja mistä hän voi yrityksen tuotteita/palveluita ostaa. Punainen lanka tulisi kulkea saumattomasti virtuaalisesta fyysiseen ja toisinpäin. Mitä paremmin viesti kulkee kanavasta toiseen, sitä parempi muistijälki asiakkaalle yrityksestä jää. Älä siis aliarvoi fyysisen myymälän voimaa, kyllä sille on paikkansa, se on se missä asiakas oikeasti pääsee kokemaan.

Ja kaikille epäilijöille, jotka kuvittelevat tai pelkäävät kivijalan häipymistä pois kuvioista. Ei se mihinkään häviä, se muuttaa muotoaan. Keskity kokemuksien luomiseen monikanavaisesti.

-Anna Juusela

Oliko teksti mielenkiintoinen? Pistä jakoon!
Buffer this pageShare on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInPin on PinterestShare on Google+

Taidevaikuttajia kevät/kesä 2018 sesonkiin

Celebrate-3

Vaikka trendiennusteissa katseet on käännetty jo syksy/talvi 18/19 sesonkiin, näin kesää vasten on hyvä tutkia mistä seuraavan kevään/kesän 2018 sesonkiin on ammennettu trendejä. Trendit eivät ole missään tapauksessa vain muotimaailman asia, vaan ne kuvastavat kuluttajakäyttäytymisen suunnan muutoksia ja heijastelevat aikaa, siksi niitä kannattaa seurata alasta riippumatta. Etenkin vähittäiskauppiaille trendit antavat arvokasta tietoa siitä, mihin suuntaan kuluttajien mieltymykset ovat menossa.

Kuten jo kirjoitin aiemmassa postauksessani Sesonkiin 17/18 vaikuttavat taiteilijat taide kuvastaa aikaa sekä luo ja kehittelee tulevaa kokeilujen kautta, siksi taiteilijat ja taide ovatkin merkittävässä roolissa trendiennusteissa.

Z-sukupolvi eli Zybrids on nyt kovasti tarkastelun alla. On kuitenkin tärkeää muistaa, (asiantuntijoiden kommentteja ja teknologian suuntaa seurattaessa) että kulloisenkin sukupolven merkitys kestää noin kahdesta kolmeen vuotta maksimissaan. Tämä käy järkeen myös muotiteollisuudessa, koska nuorten tyyliperiodit voidaan karkeasti jakaa kahdesta kolmeen vuotta, jolloin he seuraavat vertaisiaan ja tyylejä, jotka he ovat omaksuneet edelliseltä ’minisukupolvelta’. Tämä aiheuttaa tietynlaisen salpauman/pysähtymisen muotiin, ja kapinasta melkein asian menneisyydestä. Suositut brändit muuntuvat vähän, mutta suurimmaksi osaksi niiden tyyli pysyy paikoillaan. Joten, ilman taidemaailman, median ja elokuvateollisuuden ylenkatsovaa asennetta, tulevaisuutemme olisi enemmän tai vähemmän tasapaksua. Koska tällä hetkellä muutoksia muodissa tapahtuu niin vähän, ammennamme inspiraatiota kurittomasta taiteen maailmasta kevät/kesä 2018 sesonkiin. Annetaan huonon käytöksen johdattaa ja toimia kiihdyttimenä muutokselle! (Lähde: View2, muotialan ammattilehti).

Koostin Pinterestiin taulun, jonka avulla pääset sukeltamaan kesän 2018 sesongin vaikuttajiin. Varoitus! Kannattaa ottaa mukava asento ja riittävästi aikaa. 😉

Klikkaa Pinterestiin tästä! 

-Anna Juusela

Oliko teksti mielenkiintoinen? Pistä jakoon!
Buffer this pageShare on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInPin on PinterestShare on Google+