Lisämyynnillä lisää liikevaihtoa.

DSC_0815

Lisämyynnillä lisää liikevaihtoa. Miten? Kuinka kasvattaa myyntiä niin, että se todella tuntuu? Näytän sinulle esimerkin, jonka avulla uskallat tavoitella suurempaa liikevaihtoa, ja voit jopa päästä tavoitteeseesi! Mutta kerrataan ensin mitä se lisämyynti oikein on.

Mitä on lisämyynti?

Lisämyynti tarkoittaa sitä, että myydään asiakkaalle enemmän kuin mitä hän tuli hakemaan. Esimerkiksi asiakas ostaa housut ja tähän myydään vyö tai tuikkukipon ostajalle myydään tuikkuja. Näitä lisämyyntituotteita kutsutaan käyttöyhteystuotteiksi. Lisämyyntiä voi olla mikä tahansa tuote mutta yleensä on helpompaa lisämyydä tuotteita, jotka jollain tavalla liittyvät jo ostoskorissa olevaan tuotteeseen.

On helpompaa saada myytyä jo sisään astuneelle asiakkaalle enemmän kuin yrittää saada asiakkaita astumaan sisään enemmän!

Esillepanoilla on väliä lisämyynnin kannalta!

Houkuttelevilla esillepanoilla pyritään saamaan lisämyyntiä, joten on tärkeää tehdä esillepanot siten, että käyttöyhteystuotteet on huomioitu. Esimerkiksi pöytä, jossa on vähän sitä sun tätä ei ole myyvä, koska asiakkaan on vaikea hahmottaa siitä tuotteita ja yhteensopivia kokonaisuuksia. Pöydän tulee olla selkeä, jotta asiakas hahmottaa siinä olevat tuotteet, saa ahaa-elämyksen ja tekee ostopäätöksen. Järkevintä on siis suunnitella esillepanot ja miettiä käyttöyhteystuotteet.

Lisämyynti mielessä tehdyt ja suunnitellut esillepanot ovat asiakaspalvelua! Asiakkaan on helppo tehdä ostoksia.

Lisämyynnin merkitys liikevaihtoon

Mikä sitten on lisämyynnin merkitys liikevaihtoon? Kuinka paljon voit kasvattaa liikevaihtoasi keskittymällä tavoitteelliseen visuaaliseen markkinointiin?

Tässä esimerkkilaskelma:

Esimerkkiyrityksen luvut ovat seuraavat kuukaudessa:

Myymälän ohi kulkee 25 000 ihmistä
Kävijämäärä 2 500
Ostaneet asiakkaat 500
Myytyjä tuotteita 650
Myynti 13 000€

1

Tutkimusten mukaan noin 10 % ohikulkijoista astuu sisään myymälään. Kauppias päättää satsata houkutteleviin näyteikkunoihin ja siistiin julkisivuun. Hän toivoo saavansa 2% lisää ohikulkijoita sisään myymälään. Lisäksi hän haluaa satsata liikkeen esillepanoihin sekä visuaaliseen ilmeeseen. Hän haluaa nostaa keskiostosta kappaleissa 0,5 yksikköä, keskiostoksen arvoa 5 euroa ja ostaneiden asiakkaiden määrää 5%.

2

Kauppias panostaa tuotevalikoimaan, näkyvyyteen ja asiakaspalveluun. Liikkeen visuaalisessa ilmeessä on parantamisen varaa. Hän päättää palkata visualistin. Visualisti suunnittelee ja toteuttaa ikkunan, sekä suunnittelee ja toteuttaa myymälän esillepanot. Hän käyttää aikaa yhteensä kaksi kahdeksan tunnin työpäivää. Oletetaan, että liikkeessä on kalusteet, valaistus jne kunnossa. Visualisti laskuttaa työstään 960 euroa. Alvia ei tarvitse tässä esimerkissä huomioida. (Huom! Esimerkissä visualistin palkkio on laskettu yläkanttiin 960€/16=60€. Keskimäärin visualistin palkkio on noin 50€ tunnissa ja myymälän koko, kalusteet, jne. vaikuttavat käytettävään tuntimäärään.)

Miten tämä kaikki näkyy liikevaihdossa?

Mikä on liikevaihdon kasvu, jos kaikkia tunnuslukuja saadaan korotettua tavoitteeseen ja liikevaihdon kasvusta vähennetään visualistin palkkio. Oliko investointi kannattava?

Mikäli 10% sijaan 12% ohikulkijoista saadaan sisään, tarkoittaa se 3 000 kävijää kuukaudessa, eli 500 potentiaalista asiakasta enemmän. Ostaneita asiakkaita on 25% kävijöistä, se tarkoittaa 750 maksavaa asiakasta, joka on 250 maksavaa asiakasta enemmän. Myös keskiostos kappaleissa saadaan 1,8:aan, joten myytyjä tuotteita on 1 350, se tarkoittaa 700 myytyä tuotetta enemmän!

Jos kauppias saa nostettua myös keskiostoksen arvon 31 euroon, on uusi myynti 41 850 euroa kuukaudessa, eli 28 850 euroa enemmän!

3

Oliko investointi visualistiin kannattava?

Oliko investointi kannattava?  28 850 euroa lisää myyntiä, keskikatteen ollessa 45% tuottoa jää 15 867,5 euroa ja siitä vähennetään visualistin palkkio 960 euroa, eli jäljelle jää vielä 14 907,5 euroa. Investointi oli ehdottomasti kannattava. Toki täytyy muistaa huomioida, että liiketoiminnan on oltava muutenkin kannattavaa ja katetuotto kunnossa.

Huom! Tiedän, että tämä oli kärjistetty esimerkki. Vaatii kovasti työtä saada nämä kaikki luvut todella nousemaan. Pointtini on herätellä huomaamaan, että pienilläkin tavoitteilla voi saada aikaan suuren kasvun. Tavoitteiden pilkkominen pieniksi saa niiden tavoittelemisen tuntumaan helpommalta saavuttaa. Kaikki on mahdollista! Täytyy vain asettaa tavoitteet ja etsiä ratkaisuja niiden saavuttamiseksi.

E-kirjassani Tavoitteellinen visuaalinen markkinointi – työkaluja yrittäjälle, opetan kuinka näitä tunnuslukuja lasketaan. Mikäli kiinnostuit aiheesta, voit ladata ilmaisen e-kirjani Tavoitteellinen visuaalinen markkinointi – opas yrittäjälle tästä.

Anna Juusela

Lataa ILMAINEN e-kirja

Lataa ILMAINEN e-kirja!

Tavoitteellinen visuaalinen markkinointi – opas yrittäjälle e-kirjan voit ladata tästä linkistä.

 

E-kirjassa käyn lyhyesti läpi visuaalisen markkinoinnin tärkeyttä ja tarkoitusta sekä annan pari vinkkiä, joilla pääset alkuun visuaalisen markkinoinnin mittaamisessa. Lisäksi jokaisen osion lopussa on check list, jonka avulla voit tarkistaa oman myymäläsi tilanteen.

Liiketoiminnassa, kuten myös muilla elämänalueilla, on hyvin vaikea saavuttaa mitään ellei ole ensin asettanut tavoitteita. Liiketoiminnassa lähdetään liikkeelle myyntibudjetin laatimisesta, eli siitä kuinka paljon halutaan tienata rahaa. Tämähän tietysti jaetaan kuukausi-, viikko- ja päivätavoitteiksi. Vähittäiskaupoissa tuotteet ovat luonnollisesti se asia, jolla raha saadaan vaihtamaan omistajaa. Se, miten tuotteet ovat esillä, on ratkaisevaa myynnin kannalta. (Tavoitteellinen visuaalinen markkinointi – opas yrittäjälle, 2015).

 

Tuottoisia lukuhetkiä! Lataa e-kirja tästä!

Anna Juusela

 

 

 

 

Myymälä 2015, Helsinki

Easy Fairs järjestää Helsingissä Myymälä-messut 25.-26.2.2015.

”Myymälä 2015 on kaksipäiväinen tapahtuma vähittäiskaupan ammattilaisille. Paikan päällä näytteilleasettajat esittelevät uutuuksia, inspiraatiota ja ratkaisuja kaupan alalle – jo seitsemättä kertaa!” (easyfairs.com)

Olen puhumassa Annika Hirven kanssa visuaalisen myyntityön ja markkinoinnin tärkeydestä ja mittaamisesta keskiviikkona AJK-jatkokoulutuksen aamiaisseminaarissa otsikolla ”Tutkittu juttu – visuaalinen markkinointi myynninedistäjänä” sekä torstaina Myymälä-seminaarilavalla otsikolla ”Näin otat käyttöösi visuaalisen myyntityön tehokeinot – ja selvität toimivatko ne todella.”

Annika Hirvi

Ota käyttöösi vähittäiskaupan menestyjien käyttämät tehokeinot ja tuo rahaa kassaan oikein toteutetun, tavoitteellisen visuaalisen myyntityön avulla. Oikein toteutettu ja suunniteltu visuaalinen markkinointi on tärkeässä roolissa myynnin edistämisessä. Houkutteleva ja inspiroiva tuotteiden esillepano ja optimaalisesti toimiva myymäläympäristö lisäävät myyntiä – tutkitusti.

Esillepanoja tehtäessä saattaa unohtua, että sen tulisi tuoda kassaan rahaa ja esillepanojen tuottavuutta ei seurata. Visuaalinen markkinointi ei ole tavoitteellista. Pahimmassa tapauksessa visualisti ja myymäläpäällikkö/kauppias puhuvat eri kieltä, kauppias euroista ja visualisti liikkeen ilmeestä. Tavoite kuitenkin tulisi olla sama, myynnin lisääminen.

Visuaalisen markkinoinAnna Juuselanin mittaamisella pureudutaan siihen miten visuaalisesta markkinoinnista ja myyntityöstä saadaan tavoitteellista ja kannattavaa, myymäläpäällikölle/kauppiaalle ja visualistille yhteinen kieli.

Luvassa on tiivis tietopaketti tuotteiden esillepanosta ja muista myynnin edistämisen keinoista sekä tutkimustietoa visuaalisen myyntityön vaikutuksista yrityksen tulokseen.

ENSIAPUKLINIKKA

Pidämme Annikan kanssa Somistajayhdistyksen ja AJK-Jatkokoulutuksen yhteisosastolla ensiapuklinikkaa. Voit varata ajan pikatreffeille (n.15min) ja tulla keskustelemaan liikkeesi ongelmasta. Esimerkiksi: esillepanot, varastonhallinta tms. Ilmoitathan varatessasi käsiteltävän aiheen.

Ajanvaraus: annika.hirvi(at)visuaalinenmarkkinointi.fi tai anna.juusela(at)yanca.fi

Ps. Annikalta on ilmestynyt uusi kirja!

Screen Shot 2015-01-16 at 16.57.06
Annika Hirvi

 

 

WindowsWear Pro, Visuaalinen markkinointi

Tässä taannoin minuun otti yhteyttä Lehman Brothersilla työskennellyt fuusio ja yrityskauppa analyytikko Jon Harari. Vuonna 2012 Jon Harari ja Mike Niemtzow (Jonin entinen työkaveri Lehman Brothersilta) perustivat Windows Wearin ja minä lupasin auttaa heitä saamaan sivustolle näkyvyyttä Suomessa. Lue Jonin haastattelu täältä. 

Window Wear PRO on muotialan ammattilaisille suunnattu maksullinen sivusto, joka esittelee yli 500 brändin liikkeitä ja näyteikkunoita. Tällä hetkellä kuvia on muun muassa New Yorkista, Barcelonasta, Mexico Citystä, Pariisista ja Milanosta, yhteensä kahdeksasta kaupungista ympäri maailmaa.

Visuaalinen markkinointi

Windows Wear PRO esittelee uusimmat väri -ja tyylitrendit ja tarjoaa inspiraatiota esillepanoihin. Suunnittelijat ja opiskelijat käyttävät sivustoa kasvattaakseen osaamistaan. Brändit hyödyntävät sivustoa tutkiakseen miten heidän tuotteitaan esitellään eri puolilla maailmaa. Heidän asiakkainaan ovat brändit kuten Gucci, Saga Furs ja Victoria’s Secret muutamia mainitakseni. Lehdet, kute Vogue, Elle ja Glamour käyttävät sivustolla olevia kuvia lehdissä ja digitaalisessa markkinoinnissa. Myös merkit hyödyntävät kuvia omassa markkinoinnissaan. Seuraavat koulut hyödyntävät sivustoa opetuksessaan: Berkeley College, University of Nebraska-Lincoln ja Sheridan College.

Mielestäni sivustolla on onnistuttu kaupallisuudessa. Kuluttajille avoimella sivustolla voi näyteikkunassa olevat tuotteet ostaa. Tätä on kaupallistaminen ja myynnin lisäys!

Sivusto on loistava lisä inspiraation etsintään. Kaikilla ei ole mahdollisuutta eikä aikaa kiertää maailmalla. Sivusto on melko nuori ja vasta alkutaipaleella mutta jo nyt se tarjoaa paljon. Olen iloinen, että minulle tarjottiin mahdollisuutta olla yhteistyössä ja esitellä sivustoa Suomessa. Helsingissä oli Myymälä 2014 -messut 19.-20.-3. ja koulutusjohtaja Iris Heikkonen (AJK-Ammatillinen jatkokoulutus) kutsui minut esittelemään sivustoa AJK:n järjestämään Visuaalisen Markkinoinnin Erikoisseminaariin. Kiitos Iris ja Jon!

L1010764

Anna Juusela

Näyteikkuna, 24h mainospaikka

Kauppias hoi!

Miltä näyteikkunasi näyttää? Onko se viimeksi milloin pesty? Onko valaistus kunnossa?

Näyteikkuna toimii mainospaikkana. Myymälöille, jotka eivät sijaitse kauppakeskuksessa, jopa ympäri vuorokauden. Näyteikkuna on sisäänvetäjä, kiinnostava ja houkutteleva esillepano ikkunassa kutsuu asiakkaan sisään liikkeeseen. Näyteikkunaan kannattaa siis satsata.

Kilpailu kiristyy ja asiakas on houkutelteltava sisään liikkeeseen. Hänet on myös saatava viipymään siellä pidempään. Ostopäätöksistä 70 % tehdään myymälässä. (Visualistin työkalupakki, 2009). “Kuluttajista jopa 60 % on impulssiostajia, ja kun heidät on saatu liikkeeseen , on tärkeää saada heidät viihtymään siellä mahdollisimman pitkään.” (Annika Hirvi, Modin 2/2012).

Näyteikkunan tehtävä on ennen kaikkea myynnin lisäys ja sen vuoksi ideoinnin lähtökohtana on myytävä tuote. Visualistin työkalupakki -kirjassa (2009) Annika neuvoo, että idean tulee olla helposti hahmoteltavissa ja ymmärrettävissä. Tuotteen täytyy tulla hyvin esille ja esillepanon tulee auttaa erottumaan kilpailijoista. Usein, vähemmän on enemmän! Liian täynnä oleva näyteikkuna ei kerro tarinaa, vaan se näyttää siltä juuri siltä mitä se on. Siltä, että siihen on vain lisätty päämäärättömästi tuotteita ja lopputuloksena on mainos, jossa on vähän kaikkea. Se ei ole myyvä! Miten hyvin alla oleva ikkuna kertoo mielestäsi tarinaa?

L1000159

Ideoita esillepanoihin voi kerätä kaikkialta, tutkaile ympäristöäsi! Internet on loputon lähde ideoille. Visualistin työkalupakki (2009) vinkkaa, että idean tulisi olla nopeasti toteutettava ja taloudellinen. Kiertele kilpailijoita, selaa internettiä ja lue lehtiä! Muista, että näyteikkuna on tila, ja siellä tulisi huomioida mittasuhteet. Näyteikkunan keskellä on optinen keskipiste, noin silmien korkeudella. Katse kiinnittyy tähän ensimmäiseksi. Pääsääntöisesti näyteikkunaa luetaan kuin kirjaa, vasemmalta oikealle.

Berliini

Mahdollisen mainosmateriaalin tarkoituksena on huomion herätys, tuotevalinnan ohjaus, ja se määrittelee värit. Käytä mainosmateriaalin värimaailmaa ja teemaa! Ota huomioon: kohderyhmä, sanoma, visuaalinen ilme (värit, kuvat, idea, typografia).

Näyteikkunaa kannattaa hyödyntää monipuolisesti markkinoinnissa. Vansin liike Kööpenhaminassa (kuva alla) mainostaa näyteikkunassaan skeittauksen maailmanmestaruuskisoja. He ovat fiksusti laittaneet ikkunaan tarvittavan infon ja luoneet mielenkiintoisen näyteikkunan, unohtamatta markkinoida myös tennareitaan.

IMG_3670

Älä unohda näyteikkunan valaistusta! Valolla myydään. Suomessa näyteikkunat ovat pääosin huonosti valaistuja. Näyteikkuna vaatii paljon valoa, sillä ikkuna heijastaa. Loistaputket yksinään eivät ole riittävän tehokkaita valaisemaan ikkunaa, vaan tarvitsevat tuekseen kohdevalot.

DSC_0326

Miltä näyteikkunasi siis näyttää? Kannattaa käydä kurkkaamassa sitä asiakkaan silmin.

Ps. Jos et vielä ole ladannut ilmaista e-kirjaani Tavoitteellinen visuaalinen markkinointi -opas yrittäjälle, lataa se tästä!

Anna Juusela